Eli mitä mä tein Lokakuussa?

Rinjani tuli vallotettuu. Moni sano trekin jälkee, et se oli yks parhaimpia ja yks paskimpia juttuja, mitä ne on ikinä tehny. Voin yhtyy. Välillä meinas usko loppuu, ku kunto oli jo loppunu ja huippu näytti yhtä kaukaselta ku 3 tuntii aiemmmin. Kaikki jakso loppuu asti ja oon ylpee meijän porukasta. Oli jännää ja välillä semi turhauttavaa, et kaikki muut oli Saksalaisia. Vitsit meni aikalailla ohi, mut muuten jengi koitti puhuu englanniks, et mäki ymmärtäisin. Kiivettii siis ekana päivänä 2600 metriin, jossa yövyttii teltoissa ja 0200 yöllä jatkettii kiipeemistä Rinjanin huipulle 3726metriin. Fiilis oli upee ku pääs huipulle just ennen auringon nousua, juotii vähän paikallista kaljaa Mon kanssa ja iskettii sikarit tulille. Laskeuduttii takas leirii, safkattii hyvää kanacurrya, jonka meijän kantajat oli valmistanu ja sit jatkettii viel kraaterijärvelle 2000metriin, mentii uimaa kuumaa lähteesee ja iltapuhteena kiivettii viel kraaterin toiselle reunalle 2600metriin. Vikana päivänä tarvi vaa juosta vuorenrinnettä alas takasin guesthouselle, josta lähdettii. Oltii kaikki tosi tyytyväisiä trekkiin, kelit oli ihan loistavat, safka ja juomahuolto pelas hemmetin hyvin ja oppaat puhu englantia yllättävän hyvin. Matkan järjestäjänä oli Green Rinjani.

Ollaa hengattu tolla trekkiporukalla matkan jälkeeki, koska tultii hyvin toimee ja porukka oli samanhenkistä. Ollaa käyty juhlimassa yhessä, leffassa jne.. Mun mielestä koulussaki paljon helpompi mennä juttelee ku on yhteisii kokemuksia koulun ulkopuolelta. Täs on linkki Mon tekemää videoo, jonka se kasas meijän kaikkien Rinjanilla ottamasta materiaalista. Thanks Mo!

https://vimeo.com/142773567

Pari päivää Rinjanilta kotiutumisen jälkee mun mailii tuli viesti, joka meni suunnilleen näin: "Arvoimme vaihto-ohjelman opiskelijoiden joukosta 40 opiskelijaa, joista 20 nopeiten tähän viestiin vastannutta pääsee ensi viikonlopuksi Jaavalle. Kaikki kulut katetaan." Mul ei ollu mitää käryä, mitä homma pitäis sisällään, joten vastasin välittömästi olevani messissä. Molemmat Antitki pääs mukaan, eli ehkä se arvonta ei ihan niin randomi ollukkaa. Mo pääs kans! Eniveis pe aamulla mentii koululle, josta dösä nappas meijät kyytii ja kuskas lähimpää satamaa. Sieltä painettii speedboatilla (JOSSA OLI BTW 9*300HV PERÄMOOTTORIA ELI YHTEENSÄ 2700HV!!! [just had to let that out]) suoraa Itä Jaavalle Banywangi nimisee kaupunkii. Siellä selvis homman nimi. Tää reissu, joka me käytäis tänä viikonloppuna on suunnitteilla oleva pakettimatka, jota Marina Srikandi niminen yhtiö valmistelee Bali turisteille. jeejee.. Reissun aikana huomattii, et nää Banywangista kotoisin olevat matkaoppaat ei oo kauheen tottuneita länkkärituristeihin, tai ainakaa sellasii, millasia mä luulen suurimman osan Balin lomailijoista olevan. Ajettii 2 tuntia yhelle rannalle dösässä, jonka jousitus oli tasoo heteka. Ranta oli upee ja meille oli varattu aurinkotuolit ja varjot parhailta paikoilta. Saatii viettää rannalla 1,5h, jonka jälkee ajettii 2 tuntia takasin samaan paikkaa, josta lähettii! 4h dösässä istumista 1,5h takia ei oikee istu aikatauluu, jos on lomalla esim viikon tai 2. Pari muutaki kämmiä siel kävi niinku esim yhestä buffet paikasta loppu safka ennen ku kaikki oli saanu ees ekaa kierrosta haettuu. Yleensä venattii meijän dösää ihan joka käänteessä ja yleensä jossain tien laidassa, koska meijän oppaat ilmeisesti kelas, et parempi, et me ootetaa ku se, et ne joutuu ite venaamaa. Kokonaisuudessaa matka oli kuitenki huikee! Tokan päivän aamuna mentii meikattavaks. Muutama transuu huhki ihan hiki hatussa, et ne sai meikattuu 20 länkkäriä paraatikuntoo. Me oltii osallistumassa BCA karnevaaliin, jota oli tullu seuraamaa n. 10000 henkee ja se televisioitii 40 maahan! Meille opetettii tasan 1 "perinteinen Indonesialainen tanssiliike" jota me sitte tehtäis paraatissa. Harjoteltii kerran, et miten homma tulis menee ja kaikki meni päin helvettiä siin harjotuksessa. Kukaa ei oikee hahmottanu, et minne meijän pitää liikkuu ja mitä tehä. Meijän oppaat kuitenki sano, et nyt on lounasaika ni treenaamiset jäi siihen.

Tuli meijän vuoro. lähettii varmoin ottein etenemään pitkin festivaalialueen keskelle levitettyä punaista mattoa toistaen sitä yhtä ja samaa liikettä. Tuntu muuten vähän retardilta. Pysähdyttii ekan kerran ja vilkutettii yleisölle. Ne sekos ihan täysin! Yhtäkkii me oltii sen mestan suurimpia julkkiksia, koska Banyuwangii ei montaa turistia vuodessa eksy. Jatkettii ulos festivaalialueelta kaupungin kaduille dänssäämää ja siel meno muuttu vaa hullummaks. Jengi tuli repii meitä käsistä ja tuli ottaa selfieitä meijän kaa. Jos ne ei ite halunnu kuvaa ni sit niil oli joku lapsi tai serkku tai kummilapsi, joka halus. Ne myös diggas ihan älyttömästi, et koitettii tanssii niinku Indonesialaiset vaikka siit naurun määrästä pystyttii päättelee, et ei se ihan tyylipuhtaasti menny. Se tapahtuma teki koko pakettimatka viikonlopusta kokemisen arvosen. BCA festivaalit järjestetää harvemmin ku kerran vuodessa eli sitä ei kaikki perusturret pääse kokemaa jos Marina Srikandi päättää alottaa tän Banyuwangi kierroksen. Ihmettelen et ne ei kysyny meiltä mitää palautetta matkan lopuks, koska sitä olis riittäny.

Sit meil oli joku koeviikko.. aika easy joten se siitä.

Koeviikon jälkee alko viikon loma! Mul on ollu sellanen fiilis jo ennen ku lähin Suomesta, et mulle tekis hyvää mennä jonnekki, jossa mä oisin ihan yksin. Kauan. En saanu sitä Suomessa aikaseks ja tää elämä on ollu täälläki kunnon hälinää ni nyt musta tuntu, et on hyvä aika ottaa hetki pelkästään mulle.

Mun plääni oli lentää Sumatralle, mennä Toba järvelle pariks päiväks ja suunnata sitte Banyak saarille, joista suurimman osan pitäs olla asumattomia. Kelasin, et voisin ottaa botski kyydin jolleki autiolle saarelle ja pyytää, et ne tulee hakee mut parin päivän päästä. Lensin Balilta Medaniin, otin kyydin Toballe. Kaikki siellä oli sumun peitossa. Mun guest housen pitäjä kerto mulle, et Indonesiassa on riehunu 3kk:n ajan metsäpalo ja se sumu on savua niistä paloista. Koko mesta oli ihan tyhjä. Kaikki mestat, missä ois pitäny olla turisteja, oli tyhjillää. Mä olin ainoo asiakas mun ekassa mestassa Sony guest housessa. 3 yön jälkee päätin vaihtaa maisemaa ja menin Liberta homestayhin Madventuresin Rikun ja Tunnan jalanjäljissä. Siellä oli myös muuta jengiä, mut meno oli silti niin rauhallista ja lungia, et en nähny tarvetta siirtyy minnekää hiljasempaa paikkaa. Mä siis hengasin viikon Toballa tekemättä juuri mitää paitsi kokoomassa mun ajatuksia mun pieneen punaseen vihkoon. No okei, vikana kokonaisena päivänä Toballa savu oli yhtäkkiä hävinny! Vuokrasin skopan ja ajelin ympäriämpäri ottamassa kuvia kaikesta siitä, mitä ei viimeseen 3 kuukauteen ollu näkyny. Oli nättii.

Eilen tulin bäkkiin mun kotiin Jimbaranii ja tänää jatku koulu.. Ootan jo mun reissua Jaavalle Nazarin kaa.

Some notes

Meitsi on varmaa maailman laiskin blogin päivittäjä ja aika helpolla päästän itteni tälläki kertaa.. venaan just kyytiä padangbaihin, josta lähtee botski Lombokille. Oon menossa 12 Saksalaisen opiskelijan kanssa sinne ja meillä on suunnitelmissa vallottaa Indonesian toisiks korkein tulivuori, Rinjani. Trekki tulee kestämää 3 päivää.

Koska mulla on tällänen semi kiireinen tilanne ni postaan tähän vaa mun muistiinpanot, joita kirjotin kännykkää pitkin maanantai-iltaa:

Just nyt sittaan pöydässä 5 hotellityöharjottelijan kanssa, jotka puhuu indonesiaa jakartan slangilla. Gg. Mä en tiiä miks, mut tää tilanne huvittaa mua aika paljon ja mul on hyvä ja rento olla. En oo edes juonu tänää yhtää kaljaa, enkä käyttäny mitää muitakaa päihteitä. Mun vieressä istuu Daniel, joka puhuu auttavaa englantia ja sen kännykän pohjasta roikkuu usbikaapeli, joka ei oo kiinni missää:D

Itseasiassa väsyttää jo aika tavalla, vaikka kello on vasta 22:06. Huomenna on indonesian historoan ja kulttuurin koe

Luulin, et ollaa jo lähössä himaa, mut painettiinki karaokebaariin. Tai siis niin mulle kerrottii. En oo ikinä ollu ilotalossa, mut oon kuvitellu, et niissä näyttää just tältä. Pieniä privaattihuoneita, joissa on heikko valaistus ja laservaloja. Ei helvetti:DD

23:30 nyt lähti ne valotki ja jäljellä on pelkät laserit ja tv:n valot. Jengi huutaa ihan kurkku suorana mikkiin biisejä, jotka oon ehkä kuullu jossain joskus. Useimpia en ikinä. Näil on fiilis ehkä 110% en yllä lähellekää samalle tasolle, mut viihdyttävää tää on kyllä

0:02 näinhän siinä kävi, et meitsi on seuraavana lauluvuorossa. Oh yeah! U better fucking enjoy this shit! Here it comes!

Arki ja viikonloppu

 Arki.

Se tarkottaa niitä tavallisilta tuntuvia asioita, joiden ympärillä elämä pyörii. Mä en ois uskonu, et sellasta vois olla Balilla. Se saatta johtuu siitä, et en kummemmin miettiny täällä oloa, ennen ku tulin tänne, mut se on asia, joka on nyt noussu pinnalle. Tuntuu oudolta, ja samalla tosi luonnolliselta, että mä elän ihan tavallista elämää ”lomaympäristössä”, missä moni asia on täysin erilailla ku Suomessa. Arjen askareet on tavallaan samoja, mut silti niissä on paljon erilaista Mä käyn koulussa Ma-To, mut suurin osa mun luokkalaisista ei puhu Suomea, eikä edes välttämättä tiedä sellasesta paikasta. Mä käyn kaupassa ja ostan sieltä vettä, nuudeleita, kahvia, banaaneja, JA salak-hedelmiä (englanniks snake skin fruit, joka näyttää mun mielestä kävyltä) ja ehkä katkaravulla maustettuja sipsejä ja ostan kännykkään lisää puheaikaa tai dataa netin selaamiseen. Vaikka syönki useimmiten ulkona, mun pitää huolehtia rahankäytöstä, eli en voi jatkuvasti syödä paikassa, jossa safka maksaa 3-5€ vaan mun pitää useimmiten hakeutuu syömää kadunvarsi rafloihin, jossa täys lautanen on jotain 1-1,5€:n välillä. Yleensä tuon ”ravintolaan” oman juomapullon. Arjen penninvenytys mahdollistaa sen, et viikonloppuna voi matkustella ympäri Balia, trekata, snorklata ja tehä kaikkee, mistä tykkää.

Viime Keskiviikkona mentii Antin ja Antin kaa surffauksen jälkee ostaa supermarketista kouluvihkoja, ettei tarvi tehä kaikkien kurssien (Indonesian kieli, Indonesian kieli ja –kulttuuri, Kansainvälinen kauppa, Kansainvälinen markkinointi ja Kaakkois Aasian talous) muistiinpanoja siihen yhteen koulun tarjoomaan vihkoon. Puol tuntia myöhemmin kävelin kaupasta ulos 20€ köyhempänä kouluvihkojen, pikakahvisäkin, ruokailuvälineiden (haarukka, lusikka, syvä lautanen, muki), 10 nuudelipaketin, penaalin, chilikastike pullon, ASTIANKUIVAUSTELINEEN ja VEDENKEITTIMEN kanssa. Kahta jälkimmäistä mulla ei oo ikinä ollu ees Suomessa, mut täällä ne on pirun hyödyllisiä. Nyt voin vetää aamupalan himassa vähän alle 0,20€:n hintaan.

Keittiön arsenaalia. Laitteistoa on jo päivitetty tän kuvan ottamisen jälkee

Mun kämpillä KOS:ssa oon tutustunu mun naapurissa asuviin Jakartalta tulleisiin tyttöihin: Novitaan, Jessicaan, Elviin, Jennyyn ja Cynthiaan, jotka suorittaa hotellialan työharjottelua täällä. Niiltä oon oppinu paljon asioita paikallisista tavoista ja ajatuksenkulusta. Iltasin ollaa istuttu Antti K:n ja tyttöjen kaa meijän kämppien eessä pöydän ääressä safkaamassa ja juttelemassa millon mistäki aiheesta. Selväks on tullu, et rasismi on voimissaan Indonesiassaki, poliittinen- ja taloudellinen tilanne sekä presidentti on paskoja. Yleensä keskitytään kuitenki kevyempiin aiheisiin ja kuunnellaa ku Jenny, Elvi ja Novita laulaa. Antti ja Novita säestää kitaralla. Yks päivä kävin Novin kaa pelaa bilistä kutalla ja geimit meni tosi tiukille. Ennnen vikaa, ratkasevaa peliä sovittii panoksista. Jos Novi hävii, se tekee mulle safkaa, koska se opsikelee kokiks ja jos mä häviin ni ostan sille pizzan, koska mulla on sitä massia niin paljon. Seuraavana päivänä söin hiukan jäähtynyttä, rapeeks paistettua kalaa tomaattikastikkeessa suoraa muovipussista. Enak!(=delicious)

Antin ja tyttöjen kaa safkaa vakkaripaikassa, Warung Wayangissa

Viikonloppu.

Mä kiitän meijän lukkarien laatijoita siitä, et meillä ei oo ikinä Perjantaisin koulua eli meillä on aina pitkä viikonloppu. Torstaina koulun jälkee hyppäsin mun skootterin selkää ja lähin huristamaa kohti Padangbaita, pientä satamakaupunkia Itä Balilla, josta veneet kuljettaa turisteja Balin, Lombokin ja Gilin saarten välillä. Ajomatka kesti n. 2h vaikka matkaa ei ollu ku n. 60km. etenemistä hidastaa joka suuntaa pörräävät kuorma-autot, joita on ihan järjetön määrä kaikilla teillä ihan pienimpiä polkuja ja kujia lukuunottamatta. Matkan varrella pysähdyin kolmella eri black sand beachilla ottamassa kuvia ja safkaamas. Saavuin Padangbaihin vähän ennen auringonlaskua ja sain sieltä just sellasen bambusta tehdyn bungalowin, jollasesta oon haaveillu koko tän balin matkan ajan. Maksoin heti kahelta yöltä ja ripustin riippumaton VIHDOINKI mun omalle terassille. Illalla kävin viel raflassa syömässä maailman parasta kalafilettä chili-ja valkosipulikastikkeiden kanssa. Mä en yleensä ees pahemmin välitä kalasta, mut tää setti oli Iha Vitu Jepa!

Valkonen gorilla black sand beachilla

Heräsin 8 aamulla ja menin suihkun kautta gadogadolle, kahville ja omena inkivääri mehulle Topi Inn:iin. Hinta oli aika korkee niinku kunnon backpacker mestassa yleensäki. Kai n. 5,5e koko setti. Safkatessa luin Lonely Planetia (matkaopas reppureissaajille) ja tajusin, er huone Padangbaissa 2 yöks oli virhe. En keksiny yhtää reittiä, jolla olisin vonu yhdistää mua kiinnostavia paikkoja sillee, et olisin viel tullu nukkumaa Padangbaihin. Puntaroin vaihtoehtoja viel bissen kanssa riippumatossa, mut ei. Mun pitäis checkata ulos – tänää. Koitin neuvotella mun guest housen työntekijän, ilun kanssa vuokran osittaisesta takaisinmaksusta, mut ei tärpänny. Sen pomo oli kuulemma jossain seremoniassa toisessa kaupungissa, eikä se pystyny tekemää sellasta siirtoa ite. Lähin ajaa pikku vitutuksissa kohti Candidasaa ja snorklausta.

Matka meni kerranki perkeleen hyvin enkä ajanu kertaakaa harhaa. Pysähyin karttasovelluksee merkattulle näköalapaikalle ja menin ottaa kuvia aallonmurtajalle. Ku olin palaamassa takasin skootterille, yks äijä tuli huutelee mua snorklaamaa. Kysyin huvikseni hintaa ja koska sain sen tingittyä tarpeeks alas, suostuin lähtemää. Olinhan jo melkee perillä Candidasassa. Äijä halus viedä mut Blue lagooniin, mut koska se on ihan Padangbain vieressä, josta olin just tullu ni halusin Gili Mimpille, jonne matka kesti vaa 15min. Blue lagooniin ois ajanu veneellä 2,5h. Kelasin, et pitäskö alkaa huolestuu ku opas kysy kolmatta kertaa, oonko mä hyvä uimari ja sano, et Mimpillä voi olla voimakkaita virtauksia. Vakuutin, että oon. Mä oon Suomesta. Mun mielestä aallot ei näyttäny pahoilta, mut ku lähettii liikkeelle ei meinattu päästä rannasta avomerelle, ku ne heitteli venettä. Pitää varmaa ottaa aika varovasti.. Ku lähestyttii niitä kallioisia luotoja, jonne olin menossa snorklaa, mulle tuli mielee se maalaus, jossa se majakanvartija seisoo ulkona kessulla tms ku valtava aalto iskee sen majakkaa ja ympäröi sen melkee joka puolelta. Okei, ne ei ollu Mimpillä niin isoja, mut ne oli isoja. Opas näytti, minne päin kannattaa uida ja minne todellakaan ei. Se ei ollu tulossa veteen.

Ei ollu ees paha! Välillä kuumoti, ku virtaus koitti viedä mua sinne ”majakalle”, josta opaski varotteli, mut ei se nyt NIIN voimakas siellä ollu. Ihan kiva reissu, mut ku oon käyny Malukulla snorklaa ja sukeltaa ni eipä toi nyt kummemmin säväyttäny. Dallasin takas skopalle. Avain ei ollu taskussa. ”Ei ressiä. Se on varmaa siellä kopissa, jossa vaihoin kamat.” Ei ollu. ”Ehkä se on vessassa tai kaupassa, josta kävin ostaa juotavaa ennen snorklausta.” Ei ollu. Mun opas huomas mun etsinnät ja tuli auttaa. Ei löytyny. Yli tunnin etsintöjen jälkee aloin miettii, et mun loppupäivästä tulis todennäkösesti vaikee. Ei tullu. Kallis siitä kylläki tuli. Mun opas soitti paikalle mekaanikon, joka sano, et johdoista käynnistäminen olis aika työlästä, koska tarvis purkaa puolet katteista, et pääsis virtalukkoo käsiks. Päädyttii siihen, et vuokrasin lava-auton kuskilla, nostettii skopa sinne lavalle ja mentii mun oppaan, Wayanin kanssa sinne lavalle pitää skopaa pystyssä ku ajettii parikytä kilsaa viereisee isoon kaupunkii, jossa olis ”avainkauppa”. Ihan paras tapa matkustaa! Auton lavalta näkee maisemat pirun hyvin, eikä tarvi keskittyä ajamisee niinku skopalla. Perillä lukkoseppä työns avaimenreikää jonkun rautalangasta väännetyn työkalun ja veti sen tunnustellen hitaasti ulos. Toisessa kädessä sillä oli avainaihio, jota se alko sitte ulkomuistissa hiki päässä viilaamaan – käsivaralla. Viilauksen jälkee se työns avaimen virtalukkoon ja kääns. Skootteri lähti ekalla käyntii! Aikaa koko hommaan meni alle 4minuuttia. Aika seppä. Kiitin avusta Wayania, mun kuskia Madea ja tiirikkajeesusta, ja lähin ajamaan kohti Tirta Ganggaa, josta löysin majotuksen hulppeella näköalalla. Kävin viel illalla kattomassa vesipalatsi Taman Tirta Ganggaa, jonka suihkulähteet toimii vuorilta valuvalla vedellä ja painovoimalla. Seuraavana päivänä menisin käymään vuoren huipulle rakennetussa temppelissä, Pura Lempuyangissa.

Pieni kaistale Taman Tirta Ganggasta

Heräsin liian myöhään. kello oli jo 7:30 vaikka mun piti nousta herätykseen klo 6:00. Menin välittömästi tilaamaa aamupalan ja pakkasin sillä aikaa ku se valmistu. 8:10 mul oli reitti selvänä, majotus ja safkat maksettu ja painoin lutu pohjassa vuorille. Parkkipaikalla mut otti suojelukseensa hyvin englantia puhuva opas, joka selosti mulle reitin raffia karttaa apuna käyttäen. Temppeleitä on alueella 7, mutta jos haluaa suorinta reittiä huipulle, nisstä pääsee näkemään vaan 4. Temppelivierailua varten piti pukea saronki, eli kangas, joka kiedotaan vyötärölle vähän niinku pyyhe. Mua mietitytti mun aikataulu, fyysinen kunto ja kuvauskaluston pattereiden kesto, joten päätin painella skopalla niin ylös ku pääsisin ja mennä suorinta tietä huipulle. Reitille oli tehty rappuset. 1700 askelmaa yhteen suuntaan. Aikaa nousuun meni n. 1,5h. Maisemat oli upeet! Reitti kulti monessa kohtaa vuoren harjalla sillee, et molemmilla puolilla oli jyrkkää rinnettä ja puiden oksien lomasta näky riisiviljelmät alhaalla laaksoissa. Oman lisänsä kokemukseen toi juhlapukuun sonnustautuneet paikalliset, jotka oli lähteny joukolla rukoilemaan. Mielenkiintosin näky oli ne varmaa 40 kiloo painavat indonaiset, jotka urheesti tasapainotteli päidensä päällä jumalattoman isoja koreja, jotka oli täytetty millon minkäkinlaisilla uhrilahjoilla ääriään myöten täyteen. Mulle riitti mun selkäreppu ja oma paino, et sain paitani läpimäräks ja naaman kuvauskelvottomaa kuntoo, mut niiden muijien kantamukset oli varmaa 20 kiloa.

Välillä oli tasasta polkuu rappusten välillä.. Tykkään vihreestä.

Reissaaja hapoilla kuudennen temppelin kohalla. Taustalla Balin Korkein ja pyhin tulivuori, Gunung Agung

Oli upeeta päästä huipulle. Olin kuitenki sen verran ajoissa, et pääsin kuvaamaa huipulta Gunung Agungia(Balin korkein ja pyhin tulivuori) ennen, ku aurinko alko haihduttaa kosteutta viidakosta alhaalla laaksossa. Koko maisema peitty minuuteissa viidakosta nousevaan vesihöyryyn. Hetkessä koko paikka oli yhtä sumua. Alaspäin oli helppi kulkee ja hiki kuivu vauhdissa. Vasta alhaalla kusitauolla huomas, miten jalat sheikkas kesken kaiken. Osuin silti FYI. Mun päivän päämäärä oli mennä Sidemeniin ja löytää sieltä halpa majotus. matkan varrelle olin merkannu joitain stoppeja mun karttasovellukseen. Ensin ajoin Krotok nimiseen kylään, joka on tunnetuu sepistään ja hopeasepistään. Läpikulkujmatkalla en nähnyt mitään siihen viittaavaa, mut näin about 100 skootteria parkkeerattuna yhen hikisen polun varteen ja päätin mennä tsekkaamaan, et mikä juttu. Vähän niinku arvasin, siel oli kukkotappelu meneillää. Paikalliset katteli mua ihmeissää (Itä Bali ei siis tosiaan oo mikää turistimesta), mutta mut hyväksyttii porukkaan ku betsasin ihan arvalla toista seuraavana tappelevista kukoista 20000rupialla eli vähän reilulla eurolla. Koutsit sparras kukkojaa ja kiristeli niiden taistelupiikkejä. Just ennen tappelua ne ärsytti niitä läpsimällä, et sais viimesetki agret kukoista irti ja sit alko myllytys. Jengi oli ihan pähkinöissää ja huus ku humalaiset lätkäfanit ku kukot jakeli iskujaan. Välillä jos kukoilla meinas loppuu taistelutahto ne laitettii hetkeks pienee häkkii, jossa mähinä taas alko. Meitsin kukko hävis! Sen omistaja heitti sen omaa nurkkaansa ja alko nylkemää kituvaa kukkoa sen omalla taistelupiikillä kukon vielä inistessä tuskissaan. Pakko myöntää, et oli vaikeeta kattoo sitä tappelun j’lkeistä toimintaa tuntematta pahaa oloa, vaikka koitin suhtautuun asiaan ymmärtävästi ja neutraalisti. Paikalliset pikkutytöt kiikutti avuliaasti ja hymyssäsuin kukon palasia taistelukentän vieressä olevaan koppiin jolleki mamalle. Niitä ei tuntunu haittaavan.  Seuraava matsi oli just alkamassa ja mulla oli 50000 inessä ku yhtäkkii sain mun rahat takas ja jengi alko haihtuu vauhdilla paikalta. Kukkotappelut on nykyää laittomia Indonesiassa, joten en jääny paikoilleni ihmettelee vaan painoin kaasua.

50000 shades of green matkalla Sidemeniin

Yövyin vikan yön lähellä Sidemanin kylää yhen resortin omistajan vierashuoneessa ja kävin aamulla heittää parin tunnin trekin lähimaastossa salak viljelmillä ja riisipelloilla. Sunnuntaina ajoin viel parin kaupungin kautta taksin himaa. Väsytti. Illalla viel juotii Antin ja napurin tyttöjen kanssa salmaria, joka ei ollu suuressa suosiossa. Pyry kuittaa.

Riisipeltoja vikan päivän lyhkäseltä trekiltä

Lähtö, Jakarta ja ekat päivät Balilla

Mul on ollu vähän enttententteniä, alotanko blogin pitämisen tänä syksynä vai en. Oikeestaa kyse on ollu enemmänki siitä, millon mä alan pitämää sitä. Mulle kirjottamisen alottaminen ei oo ikinä ollu mieluisaa hommaa, vaikka ite teksti syntyy ilman luomisen tuskaa sit ku homman saa alulle. Edellisen reissun jälkee huomas hyvin, miten helposti asiat, jotka tuntu aikanaaan isoilta ja merkittäviltä unohtuu ihan tosta vaa ja vaivaa näkemättä, puhumattakaan jostain pienistä asioista, niinku ruuista, maailman upeiten tuunatusta joposta, johon oli viritetty kokistölkistä tehty kaiutin, miltä sirsak mehu maistuu? miltä tuntuu kävellä hiekalla, joka on hienojakoista ku perunajauho? Miltä Aasian kaduilla tuoksuu, ku ilta pimenee ja kauppiaat alkaa grillaamaan paikallia herkkuja kookospähkinähiilloksella? Kaikkia noita asioita ei voi muistaa vaikka pitäis blogia, mut mä haluun muistaa niin paljon ku mä voin. Oon kans huomannu, et koska mul on tääl joka päivä niin paljon tekemistä ni kaikkia asioita ei mitenkää pysty kertomaa kaikille kavereille ja kotiväelle henkilökohtasesti ni oon kokenu tän parhaaks tavaks tavottaa kaikki ne, joita mun tekemiset kiinnostaa. Mun whatsapp toimii täällä ihan normaalisti ja musta on kiva chattailla täältä ihan one-on-one tyyppisesti sen kautta. Tääl ollaa 5 tuntii Suomen aikaa edellä ja talviaikaan 6h. Vastailen sitte ku ehin.

Lähtö tuli nopeesti. Koko kesän se tuntu tosi kaukaselta ja lähtövalmistelut tuli tehtyy lähinnä vikan viikon aikana. Lähtöä edeltävänä päivänä mä kannoin mun huonekalut ja muutki romut kellariin. Sanoin moikat kämppiksille ja mutsille. Olin koko päivän Tertun kanssa ja illalla mentii grillaamaan makkaraa ja saunomaan sen porukoiden kämpälle. Niistä mä en pääse nauttimaan yli 4:n kuukauteen. Aamulla T heitti mut kentälle, jossa mua oli jo oottamassa mun luokkakaverit Antti K ja Antti T. Lentokentältä oli pakko heittää facebookkiin kuva meistä juomasta biniä Oakbarrelissa. Pojat meni eri lennolla ni ne lähti jo aikasemmin portille. Soitin viel Tuiskulle viimeset kuulumiset ja lähin dallaamaa portille päin. Tuntu, et kävelin ikuisuuden, eikä porttia vaa näkyny. Aloin vilkuilemaa kelloa ja askeleet piteni hetki hetkeltä. Joissai vaiheessa kaijuttimissa kuulutettii henkilöä, jonka nimestä en saanu selvää. Oisinkohan se mä? menin jo puoljuoksua ku kuulin: ”Viimeinen kuulutus, matkustaja Jarva”. Mua vastaa juoksi nainen joka oli ottanu mun matkatavarat vastaan ja se huus jo pitkän matkan päästä, et siinähän sä oot, nyt vauhilla koneesee. Ehin.

Mun reitti oli loogisesti Helsinki-Manchester-Hongkong-Jakarta. Hongkongissa tavattii jätkien kaa ja mentii samalla koneella Jakartalle. Ne oli meinannu kans myöhästyy portilt ja niiden laukkuja oltii kuulemma alettu jo ottaa pois koneesta. Töhöt. Oon ollu Jakartan kentällä aiemminki ni skipattii suoraa ukotustaksit ja löydettii sivummalta Bluebird groupin taksi. Mun kokemuksien mukaa ainoo, johon voi luottaa. Jakartasta on sanottu, et se on meluisa, likanen ja siellä kestää ikuisuus päästä paikasta toiseen. Totta joka sana. Oli siel jotain hyvääki, niinku beergarden, joka oli kirjaimellisesti puutarha, jonka ympärillä oli pöytäryhmiä.. ja kaljaa. Paikallinen bändi esitti yllättävän hyviä covereita viimevuosien radiohiteistä. 

Eka mässy Indonesiassa tällä reissulla: Mie goreng ayam eli paistettua nuudelia kanalla.

Lennettii balille 27.8 illalla ja sanottii taksikuskille hotellin nimi, jota Antit oli yytsiny aiemmin netistä. Ku päästii mestoille Seminyakin kaupunkii, se paikka oliki varmaa 3 kertaa kalliimpi ku mitä piti mikäli se oli ees sama paikka. Rinkat selkää ja kävelemää. Halpaa majotusta ei löytyny ja aloin olee väsymyksestä, nälästä ja säätämisestä äkänen ja sanoin, et otetaa toinen taksi sellaselle alueelle, jossa niitä halpoja mestoja ainaki pitäs olla. Sieltä löytyki sit semi nopeesti makee home stay, joka varattii pariks yöks. Pari binii kaupasta, viestiä kotiväelle ja nukkumaa. 

Seuraavan päivän illalla oli eka epävirallinen get together muiden Asia Exchance opiskelijoiden kanssa yhessä Seminyakin rantabaarissa, jossa oli säkkituoleja, hyvää ruokaa ja chilli meno. Oli makee kattoa ekaa kertaa reissun aikana merta. Aallot löi järjettömällä voimalla rantaa, eikä uimaa ollu mitää asiaa, mut päästii sentää kastelee jalat rantavedessä. Illan pidentyessä mä päätin, että seuraavana päivänä mä lähen etelä Balille Jimbaran nimisee kaupunkii ettimää majotusta, vaikka Antit halus vielä miettii asiaa. Aamulla pakkasin kamat. Antti K ei ois krapulaltaan mihinkään päässytkää ja Antti T jäi sille seuraks Seminyakii.

Seminyak beach

Olin kuullu Hollantilaisilta Daanilta ja Gavinilta Kampung 168 nimisestä guesthousesta ja otin taksin sinne. Sain viestitettyä mun huonosti englantia puhuvalle taksikuskille, että tykkään syödä paikallisten suosimissa warungeissa eli askeettisissa kadunvarsi ravintoloissa hienojen turistipaikkojen sijaan. Se sitte osoitteli mulle matkan varrella paikkoja, joissa se ite tykkää syödä ja joista saa halpaa ruokaa ja mä merkkasin niitä sitä mukaa mun kännykän karttasovellukseen. Kampung 168 oli pitkän tien päässä, ja se oli täynnä. Taksi oli jo lähteny ni kysyin respan mamalta jotain tärppiä toisesta paikasta, joka olis lähellä ja edullinen. Se heitti mulle KOS 168 esitteen, jossa oli karkea kartta ilman mittakaavaa. Lähin talsii siitä sit takasin kohti isompaa tietä ja koitin katella guest housien kylttejä. niitä ei ollu. jonku 3km kävelyn jälkee menin hakemaa juotavaa indomarketista(paikallinen r kioski) ja kysyin tietääkö se, missä on KOS 168. Se oli enää n. 500m päässä ja olin kyllästyny kävelyy, varsinki ku en ollu nähny yhtää majapaikkaa, joten menin välittömästi sinne. Otin huoneen 1 yöks hintaan 200000IDR(n.13e). 

Auringonlasku safkoilla Jimbaran beachilla

Seuraavana päivänä Antti K käveli mua vastaan, vaikka en ollu ees sanonu mihin mestaan mä majotun. Satuttii vaa säkällä samaa paikkaan, vaikka lähettii eri teille yli 20 kilometrin päässä Seminyakissa. Kävin kattoo yhtä muuta paikkaa, mut päädyin siihen, että jään KOS:iin kuukaudeks, koska hinta kuukaudelta on vaan n. 130e. Mun huoneessa on lämmin suihku, ilmastointi ja jääkaappi. yhteisellä pihalla on uima allas ja guest housen kautta saa vuokrattua skootterin kuukaudeks 40e:llä. Ekana iltana KOS:ssa menin safkaamaa yhteen paikkaan, jota se mun taksikuski oli suositellu. Siel oli menu vaan Indonesiaks ja koitin koodata sitä auki Lonely Planetin fraasikirjalla, jonka Terttu oli antanu mun käyttöö. Sain safkan tilattuu ku yks paikallinen nainen, Elisabeth, tuli juttelee mulle ja kysy, haluisinko tulla syömään sen perheen kanssa samaan pöytään koska näytin siltä, et oon yksinäinen ja hukassa. Tottakai halusin. Ne oli huikeita tyyppejä ja halus auttaa mua kaikessa. Safkan päätteeks vaihettii puhelinnumeroita.

Auringonlasku Rockbarista

Surfaajia Belangan beachilla

Skootterimeri kauppakeskuksen parkkihallissa

Nasi gandul. Yks mun tän hetken suosikkiruokia

Nasi campur. Riisiä ja lasivitriinistä ite valitut lisukkeet

Gado gado eli kananmunaa, tofua, vihanneksia ja pähkinäkastiketta

Bakso eli lihapullakeitto Tegalwangi beachilla

Nyt tää kirjotus meinaa venyy vaikka kuinka, enkä haluu kirjottaa mitää neljää tuntia ni nopeutan vähän. Meil oli 2 orientaatiopäivää, joiden aikana käytii läpi jotain käytännön juttuja, kuten viisumien jatkaminen, terveydenhuoltoasioita ja esiteltiin opettajat. Koulu alkoi oikeesti 3.9 Indonesian kielen tunnilla ja tänää meil oli Indonesian Historiaa&kulttuuria, Indonesian kieltä ja Kansainvälistä bisnestä. Meijän maikat on ihan huippuja! Niil on tosi hyväntuulinen olemus ja jotenki vaa samalla aallonpituudella opisklijoiden kanssa. Iltapäivisin ollaa pärräilty skoottereilla Anttien kaa ympäri etelä Balia ja hoitamassa kaikkia käytännön juttuja niinku esim kouluvaatteiden ostamista (ei siis mitää oldschool koulupukua vaa pitkät housut ja kauluksellinen t paita), riippumaton narut, kunnon moottoripyöräkypärä, koska se, jonka mä sain vuokraajalta oli joltain kylmän sodan ajalta. Iso reppu ja Gopro kamera. Huomenna meil on poikkeuksellisesti koulupäivä vaikka on lauantai ja illalla Icebreaking party opiskelijoiden kanssa. Sunnuntai aamupäivällä alkaa surffauskurssi josta oon yllätysylläytys VÄHÄN innoissani! Soitin just Elisabethille ja se lupas opettaa mulle Balilaisten ruokien tekoa omassa keittiössää. Kuin siistii! Life’s good!

No sleep

Sittaan Chiang Main vanhaa kaupunkia ympäröivän vallihaudan reunalla. Tultii tänne toissapäivänä yhellä rykäsyllä suoraa Trapaeng Rungista, Kambodzasta. Kilometrejä kerty n. 1200 ja matkaa taitettiin minivanilla, tuktukilla, kävellen, minivanilla, bussilla, taksilla, junalla ja songtaolla.

Kello on 0613. En jostain syystä saanu unta koko yönä ja sängyssä pyöriminen alko ottaa aivoon ni lähin poistamaa 7elevenistä puolen litran sumppia. Kahvinhakureissulla törmäsin kaduilla partioivaan kolmen ladyboyn koplaan, joista yks halus viedä mut huoneeseensa 200 bahtia vastaan.

Oltiin pitkään informaatiokatveessa, koska vedettiin pari trekkiä melkee putkeen. Ensin Koillis Kambodzassa, Ban lungissa ja sen jälkee Trapean Rungissa, Cambodian etelärannikolla. Ban lungin trekillä yövyttii eka yö taivasalla riippumatoissa ja toisena yönä oltii paikallisen viidakossa asuvan perheen vieraina. Siellä ihmiset uskoo, että sairaudet johtuu pahoista hengistä ja koska perheen pää oli kipeenä ni päästii Tertun ja Saksalaisen Pian kanssa todistamaa parannusrituaalia. Se pappa heitti ensin jotain shamaaniloitsuja 10min ajan, jonka aikana se valmisteli riisiviinitynnyrin juomakuntoon. Perheen n 10v poika toi äänekkäästi vastustelevan kanan kämppään sisään ja hetken päästä tää patu leventää sen kanan hymyä machetella ja vuodattaa veren bambun palaselle. Kana jää vaikeroiden makaamaan lattialle ja se uhrataan rituaalin päätteeksi vuoren jumalalle vastineeksi vaivojen parantamisesta. Jengi alkaa ryystämää pillillä viiniä suoraa tynnyristä, kana dumpataa sellasenaan pataan ja tulille. Meidän opas Sat kysyy halutaako meki oma pönttö sitä viiniä. Totta hitossa halutaa! Sat selittää meille, että riisiviini tehdään sekoittamalla riisin perkeitä(nyt en oo ihan varma sanasta;p) ja yhestä puusta saatavaa makeaa kuitua. Se pönttö on melkee täynnä sitä möhnää ja Sat kaataa sinne lisää vettä sitä mukaa ku juodaa ja selittää, että riisiviini on miedompaa kuin kalja. Paskat on. Jossain vaiheessa mä tajusin, et oon kännissä. Aamulla sain kuulla Tertun vittuilua aiheesta edellinen ilta.

Painettii yhen pysähdyksen taktiikalla Phnom Penhin kautta Koh Kongiin, Thaimaan rajan tuntumaan, jossa käytii viel viimesen kerran nauttimassa riippumattolöhöilystä meren rannalla. Ajateltii telttailla siellä, mut just ku alko hämärtää ni ukkospilvet pyyhäls taivaalle ja alko jumalaton ukkosmyrsky:DD Mestan pitäjä anto meijän yöpyy bungalowissa telttamaksun hinnalla. Mentii Trapaeng Rung nimisee pikkukylään. Tai siis päätien varrelle rakennettuun n. 15 talon "keskittymään" jota jengi kutsuu kyläks. Mä halusin maastopyöräretkelle ja tepa trekkaamaa. Paikalliseen tapaan matkanjärjestäjä ymmärs asian niin, että koska ollaan pari, me halutaan tietenkin olla samassa paikassa, aina ja koko ajan. Luultii siis, että lähetää eri teille, mut ekalla pysähdyspaikalla mulle sanottii, että nyt sitten tässä venataan, että sun tyttöystävän kulkue saapuu tänne. Paitsi et mun oppaat ei puhunu englantia eli "yo lady"+kännykän näytöltä esitetty luku 12 ja osoitus sormella maahan. No... Se toimi yllättävän hyvin. Maasto oli useimmiten sellasta, et välillä pyöriä piti taluttaa, jolloin trekkiporukka pysy vauhdissa mukana. Oltiin jo ekalla trekillä kuultu leecheistä tai "liish"niinku paikalliset sano ja luultu, et ne on kirppuja. Ei ne oo. Ne on iilimatoja jotka ilmestyy sateella ku tyhjästä ja niitä on Joka Paikassa. Ne löytää tiensä imemää verta sääristä vaikka olis housunpuntit tungettuna sukkiin, mut ei niistä sen suurempaa haittaa oo. Mä en ikinä huomannu niitä ku vasta pysähdyspaikoilla jolloin ne oli jo yleensä imeny ittensä täytee verta. Ne kai erittää jotain veren hyytymistä estävää ainetta, koska se imukohta vuotaa verta reilusti yli tunnin irrotuksen jälkee... Protip: vuoto loppuu nopeammin kun imukohtaan painaa tupakanpurua n. 10 min ajan. Eniveis.. tykkäsin molemmista retkistä, mut toi pyöräily on enemmän mun juttu koska siin on vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Trekkaaminenki on jees mut se on vaa Niiin hidasta!

Lopuks. Ollaa matkan aikana mietitty useita asioita, joita me ei tiedetä Suomalaisesta yhteiskunnasta ja T on luvannu tehdä päivityksen, jossa se kysyy vastauksia näihin meidän sivistyksen aukkoihin. Koska tätä päivitystä ei oo vielä ilmestyny ni mä haluun tietää vastauksen mua itseäni eniten mietityttävään asiaan:

Miks vaan yks ladyboy koitti iskeä mua?:o
Eikun siis, tarviiko KELA-korttia oikeasti mihinkään? Mä en oo nähny omaani sen jälkeen ku muutin himasta, koska oon pärjänny ilman. Muutaman kerran sitä on kysytty esim. apteekissa ja työterveydessä.

- Onko sulla kelakorttia?
P: Ei oo.
- No entä ajokorttia?
P: Löytyy.
- Okei, no se riittää.

Mä tykkään tietää, miks joku asia on tärkeä eli miks mä kantaisin jotain hikistä kelakorttia messissä jos ajokortti ajaa aina saman asian. Tietääkö joku tän blogin lukijoista, mihin tarvin kelakorttia? (Mulla ei oo kuvallista, joten se ei voita mun ajokorttia edes virallisena henkilöllisyystodistuksena) Postailkaa vastauksia vaikka tän blogin kommenttikenttään. Kiitos.

Kuvat on lähinnä tokalta trekiltä ku mul ei nyt oo kännykällä niit muita kuvia.

Trapaeng Rungin kylä koko komeudessaan

Toka yö vietettii krokotiilijoen rannalla

Auringonlasku viidakossa. Diggaan

T:n pakollinen ajatusten selvennyshetki viidakon yössä

Vikan päivän nopeeta baanaa. Hiekan väri vaihteli punaruskeesta lumenvalkosee

BKK-Chiang Mai junassa pääs ulos, rappuselle seisoskelee vauhdissa:>

Phnom Penh, Siem Reap ja Angkorin temppelit

Meinasin kirjottaa Mui Nessä päivityksen otsikolla Fuck the police, mut lyhyen harkinnan jälkee päätin olla kirjottamatta. Kyllähän mä pienen rikkeen tein.
Lähdin skootterilla ajamaan Mui Nen läheisille hiekkadyyneille ja jouduin ratsiaan. Ensin mua seisotettii keskellä tietä ja parin minuutin päästä mut käskytettii tiukasti menemää tien sivuu ja näyttämää ajokortin.
Poliisi: Sulla ei oo oikeeta korttia, mistä oot vuokrannu pyöräs, mikä on sun henkilötunnus, kotimaa jne..
Pyry: ...Suomessa saan mopokortilla ajaa alle 50cc moottoripyöriä, jollainen tää mun skootteri on.
Poliisi: You Wrong! You Wrong!
Sialle piti maksaa 200000, eli n. 7e. En käyny väittää vastaa, koska tiesin, ettei mun ajokortti käy sielä. Maksun jälkee se sano, et nyt voin ajaa vapaasti minne ikinä haluun. Mitään tositettahan mä en asiasta saanu, eli rahat meni nätisti kytän omiin pikku taskuihin ja seuraavan poliisin kanssa sama rumba toistuis.
Uutta ratsiaa ei onneks tullu ja pääsin dyyneille. Siellä tuulee! Sain väsää pyyhkeestä beduiinihuivin naamalle, iho oli poislähtiessä ku hiomapaperia ja kameran objektiivi meni sököks.. mut oli kyl makeet dyynit:)

Terttu tuli seuraavana päivänä ja illalla juhlittii 2v päivää juomalla viiniä säkkipimeessä, rannalle vedetyssä veneessä. Lopuks käytii viel lungissa rantabaarissa, jossa T tarjos mulle pahimman drinkin, jonka se tietää.
Aamupalan jälkee kelattii, et ei tääl taida olla meille juuri tekemistä ni sanoin T:lle, et voitais lähtee tänää Phnom Penhii.
T: No lähetää!
Illalla oltii Saigonissa ja seuraavana aamuna Kambodzan rajalla. Puolenpäivän aikaan PP:ssä.

Otettii huone Last Home guesthousesta, jota piti kärttynen mummeli. Välillä saatiin siltä huutia ku oltii käytetty meidän huoneessa olevaa ilmastointilaitetta. Sitä ei kuulemma saanu käyttää, koska huone oli tuuletinhuone. Se mummo vaikutti melkee aina pahantuuliselta. Jokaisen Kambodzalaisen ei voi olettaakaan olevan yhtä hymyä.

Pol Potin johtama Khmer Rouge tappoi kidutuskammioissa ja työleireillä n. 2 miljoonaa Kambodzalaista vuosien 1975 ja 79 välillä (Kambodzan väkiluku vuonna 75: 7,3miljoonaa). Nopeasti pääteltynä jokainen yli 45-vuotias Kambodzalainen muistaa ajan, jolloin joka neljäs heidän tuntemansa ihminen hakattiin, ammuttiin, hukutettiin tai ruoskittiin hengiltä. Kambodza on myös laajalti miinoitettu menneinä vuosikymmeninä ja sadat ihmiset kuolevat vuosittain maamiinojen aiheuttamiin vammoihin. Käytiin tutustumassa entiseen kouluun, jonka Khmer Rouge muutti vankila S-21:ksi, joissa vangit pakotettiin kiduttamalla tunnustamaan rikoksia, joita he eivät useimmiten olleet tehneet. Tunnustuksen jälkeen heidät siirrettiin sidottuina ja silmät peitettyinä "uusiin tiloihin" eli Killing fieldseille, kaupungin etelälaidalle. Vangit tapettiin lyömällä hakulla, vasaralla, kepillä tai viiltämällä kurkku auki. Ampuminen oli liian kallista. Paikassa, jossa T:n kanssa käytiin lepää yli 10000 ihmistä.

Surullisten asioiden jälkee suunnattii Siem Reapii. Ai miks? No koska Angkorin temppelit. Niitä on vaikee kuvailla kuulostamatta bimbolta eli menkää ite kattomaa. Ne kuvaa sitä, miten tärkeässä asemassa uskonto on ollut sen ajan ihmisille tai sitä, miten suuruudenhulluja sen ajan jumalkuninkaat on ollu. Ne on valtavia.

Terttu killing treen juurella

Pääkallotorni, johon osa Killing fieldsin kalloista on koottu

Joku komee turisti tuli poseemaa ku T koitti kuvata Angkor Watia

Baphuon. Yritys saada temppelien koko näkymää kameralla. T on alatalatasanteella ja mä ekassa kerroksessa

Terttu is happy on a nature made swing after a bath under a waterfall of the river of thousand lingas

Beng Mealea. Viidakon valtaama temppeli.

Meikästä tulee surffari

Varasin just surffitunnin huomiselle! Tilannehan on nyt se, että mun ja Tertun tiet eros... 23.2 asti. Tähän päädyttii koska matkaa on enää reilu kuukausi jäljellä, meil on kolme maata tutkittavana, mä haluun surffata ja Terttu haluu tehä jotain muuta ku istuu rannalla ja kattoo ku mä otan aaltoja haltuu. Tällä hetkellä istun rantabaarissa juomassa 40 sentin bisseä ja ootan mun grillattujen sammakonreisien valmistumista.

Mun edellisen päivityksen jälkeen ollaa matkustettu laivalla Tobelosta Manadoon ja löydetty sillä matkalla reissun epämiellyttävimmät vessat. Lennetty Manadosta Jakartan kautta Kuala Lumpuriin, jossa hengattii pari yötä. Käytii tsekkaamassa nykytaiteen museo, fotaamassa Petronas Towereita ja huomattu, et jos meinaa ottaa niistä hyvän yökuvan, se kannattaa tehdä ennen klo 01:00 jollon torneista sammutetaan valot-.- Maksettii ittemme kipeiks lennosta Vietnamii, Ho Chi Minh Cityyn (Saigon).

Vietnamissa ollaa ihmetelty halpaa bisseä, joka maksaa ravintolassa yleensä 12000dongia eli n. 40snt. Halvempiakin on nähty. Yökerhoissa tai "upscale" baareissa hinnat voi olla kymmenkertaiset. Täält majotukset on jonkinverran kalliimpia ku Indonesiassa, mut Huomattavasti tasokkaampia. On vaikee löytää huonetta, jossa ei olis telkkaria, suihkua ja ilmastointia.

Mä oon siis nyt Mui Ne nimisessä rantakaupungissa, josta ei puutu travellereita eikä venäläisiä turisteja, mut meno on rentoa, ruoka on hyvää ja aurinko paistaa. Terttu paineli paikkaan nimeltä Dalat. Siel on kuulemma kaunista luontoa ja hyviä trekkejä. Mun sammakonreidet ei ookkaa reisiä vaan 2 frillattua sammakkoa. Kokonaisina. Voisin sanoo, et ihan muy bień. Eka kerta ku pistän sammakkoa naamarii.. Ainaki näissä mun Sakuissa pohkeet oli se lihaisin osa, mut myös kylkiluiden välinen liha oli ihan menevää. Maku muistuttaa tosi paljon kanaa. Tääl on näkyny myös kokonaisia krokotiilejä vartaissa. Ehkä käyn vähän maistamassa ku nälkä ei viel ihan lähteny.

Kuvissa:
Chinatown Kuala Lumpurissa
Ekat 30snt bisset Saigonissa
Saku1 ja Saku2